Perusterveydenhuollon vastaanottojen siirron aikataulu Mikkelin Pankalammelta keskussairaalaan muuttuu. Purkutyöt keskussairaalan E-osassa kestivät sen verran pitkään, että muutto ei onnistu toukokuun alussa kuten oli suunniteltu.

 Pääosa Pankalammen vastaanotoista sijoittuu keskussairaalan E-osan ensimmäiseen kerrokseen. Tilat purettiin kantavia rakenteita myöten ja myös talon ympäristöä avattiin, millä valmistauduttiin jo tulevan Mielentalon rakentamiseen.

E talon talvikuvia kevyt

E-talon purkutyöt viivästyttävät Pankalammen vastaanottojen muuttoa. Ulkotöillä valmistaudutaan jo Mielentalon rakentamiseen.

– Purkutyöt E-talossa osoittautuivat huomattavasti ennakoitua haastavammiksi. Rakenne paljastui aiempien remonttien takia työläämmäksi kuin odotettiin ja työ kesti suunniteltua pidempään. Vanhojen talojen remontointi tuo usein yllätyksiä, kertoo ESPER-hankkeen hankejohtaja Pirjo Syväoja.

Perusterveydenhuollon vastaanotto alkaa toimia keskussairaalalla torstaista 15.6. lähtien. Samana päivänä Pankalammen ovet ovat jo kiinni. Vastaanottoalueen tilat Pankalammelta muuttavia varten valmistuvat 31.5., minkä jälkeen ne kalustetaan.

– Muuttoa on Pankalammella odotettu kovasti. Pahoittelen syvästi, että tätä jouduttiin taas siirtämään. Saamme kesäkuussa kuitenkin täysin uudet tilat ja kalusteet, sanoo Essoten vastaanottopalvelujen ylilääkäri Hans Gärdström.

 

Lisätietoja

Pirjo Syväoja

Hankejohtaja ESPER-hanke, Essote

pirjo.syvaoja [at] essote.fi

040 359 6749

 

Hans Gärdström

Vastaanottopalveluiden ylilääkäri, Essote

hans.gardstrom [at] essote.fi

044 794 4000