Mikkelin keskussairaala-alueen suuren muutosprojektin, ESPER-hankkeen vetäjä Pirjo Syväoja on huojentunut maakunnallisista sote-ratkaisuista. Etelä-Savon sote helpottaa merkittävästi sote-integraatiota keskussairaalassa.

 

-  On erittäin onnellinen yhteensattuma, että Etelä-Savon sote aloittaa samaan aikaan, kun ESPER-hankkeen ensimmäinen rakennusvaihe on tehty ja Mikkelin perusterveydenhuollon vastaanotot ja sairaalan poliklinikat yhdistyvät. Kun on yksi ja sama organisaatio, niin ei tarvitse enää käyttää paukkuja sen pohtimiseen, miten toiminta ja henkilöstö saadaan järkevästi yhteen yhteisissä tiloissa, Syväoja iloitsee.

Myös rahoitusneuvottelut ovat loppusuoralla. Euroopan investointipankin päätöstä odotetaan luottavaisin mielin, sillä valtiovarainministeriö on puoltanut hankkeen rahoitusta.
      
- Käytännössä tämä merkitsee, että olemme jatkaneet suunnitellusti myös toisen vaiheen eli niin sanotun kuuman sairaalan toiminnallisen muutoksen ja rakentamisen suunnittelua, Syväoja kertoo.

Kuuma sairaala kokoaa yhteen maakunnallisesti tärkeän erityispalvelujen ytimen - ensihoidon, kotisairaalan, päivystyksen, tehovalvontahoidon, leikkaustoiminnan ja niihin liittyvät tukipalvelut. Kuuman sairaan rakentamispäätös viedään Etelä-Savon soten valtuustoon syksyllä.

- Siihen mennessä uskomme myös valtakunnallisten sote-kuvioiden olevan selvillä, joten valtuusto voi tehdä päätöksen faktoihin perustuvan tiedon varassa, Syväoja arvioi.

Nykyiset valtakunnalliset linjaukset puhuvat sen puolesta, että Mikkelin keskussairaalassa tulee jatkossakin olemaan päivystys. Tähän astikaan sairaala ei ole ollut niin sanottu täyden palvelun sairaala.

-  Voimme olla hyvin tyytyväisiä, jos voimme turvata palvelut nykytasossa. Sen puolesta sairaanhoitopiirin väki ja kunnat tekevät nyt töitä hartiavoimin, Syväoja sanoo.

Vuodenvaihteessa valmistuu ESPERin rakentamisen ensimmäinen vaihe eli remontoidut tilat sairaalan poliklinikoille ja Mikkelin perusterveydenhuollolle. Sairaalakampus tulee olemaan noin 30 000 kantakaupunkilaisen lähipalvelujen paikka, jossa saa peruspalvelujen lisäksi myös erityispalveluja.

Samaa periaatetta viedään eteenpäin sote-alueen valmistelussa koskemaan myös muita kuntia ja niiden palveluja.

- ”Etäpalvelu on lähipalvelu” -ajattelulla tarkoitetaan, että teknologiaa hyödyntämällä erityispalveluja voidaan viedä lähipalveluiksi sairaalasta kauempana oleviin kuntiin. ESPER-uudistuksesta hyötyy koko maakunta. Uskon, että Etelä-Savon soten uusi hallinto tulee olemaan vahvasti hankkeen takana, Syväoja vakuuttaa.

Teksti: Jouni Vauhkonen