Esper- hanke kävi katsastamassa historiallisen aidan entisöintimenetelmät Sulkavan Lohilahdella, Tuakon Takomolla.

20180913 110949
Seppämestari Jarkko Kaartilanmäki.

Rauta-aita on rakennettu ensimmäisen kerran paikalleen arvion mukaan jo 1900-luvun alussa ja viimeisin entisöinti on suoritettu 1985 valmistuneen laajennusosan yhteydessä. Perhetalon puiston rakennusluvan edellytyksenä oli, että aita entisöidään ja asennetaan takaisin omalle paikalleen.

20180913 114140
Aitatolpan valmistaneen takomon leima.

Kävimme tarkastuksella entisöintiurakan saaneen Tuokon Takomon tiloissa Sulkavalla, josta löysimme oikean sepän pajan. Pajalla valmistuu tuotteita terästä kuumentamalla ja takovasaralla muotoillen. Aitaa entisöitiin vanhoilla menetelmillä metallia kuumentamalla ja sen jälkeen työstämällä.

Seppämestari Jaakko Kaartilanmäki kertoi meille työmenetelmistä, joilla aita on aikoinaan rakennettu. Aidan raudoista löytyi tekijän leimoja, joiden perusteella voidaan mahdollisesti selvittää aidan tekopaikka.

20180913 111212
Aidasta löytynyt sepän leima, jonka avulla yritetään selvittää aidan valmistaja.

Kunnostusten jälkeen aitaelementit lähetetään hiekkapuhallettaviksi ja pinnoitettavaksi uudelleen. Aita asennetaan takaisin paikoilleen loka- marraskuussa 2018.


Heikki PukkilaHeikki Pukkila, rakennusmestari