Lähes koko hanketoimiston väki vietti lomaa heinäkuussa, mutta työmaat ovat edistyneet hienosti silläkin aikaa.
Kuuman sairaalan puolella laajennusosan vesikattotyöt etenevät ja vesikate on vedenpitävä. Sääsuojan purkaminen alkaa lähiaikoina. Leikkaussalien seinäelementtien asennukset ovat edenneet, kuten myös toisen kerroksen väliseinätyöt.

Kuuma 3heinäkuu Kuuma 8heinäkuu

Perhetalon puolella julkisivutaidelasien asennus on saatu valmiiksi etelä-, itä- ja pohjoisseinillä. Asennukset jatkuvat länsiseinällä, eli Porrassalmenkadun puolella, ja kaikki lasit ovat paikoillaan elokuun aikana. Lisäksi pohjoissivulla vaihdetaan julkisivulaseja elokuun puolessa välissä.

Perhe 16heinäkuu Perhe 2heinäkuu

Viimeistelyn osalta taiteilijamme Lauri Nykopp on päässyt työn touhuun asennetuille julkisivulle peitenappien maalaamisen merkeissä. Maanantaina kävimme ihmettelemässä Laurin mukana, kuinka pienetkin muutokset saavat teoksen näyttämään jälleen erilaiselta.

nappien maalaus

Pääaulan työt ovat edistyneet suunnitellusti ja aikataulussaan. Muun muassa runko ja yläpohjaontelolaatat on asennettu. Pääsisäänkäynti saadaan takaisin käyttöön syyskuun jälkeen ja täysin uudistunut pääaula valmistuu ensi vuoden puolella. Tällä hetkellä näkyvin osa työmaata lienee pääsisäänkäynnille tuleva lippa, joka on noussut paikoilleen.

aula1 aula2

Välinehuollon laajennuksella anturoiden valut suoritettu ja alapohjarakenteiden valut käynnissä. Välinehuollon steriilivaraston saneeraustyöt valmistuvat viikolla 32.

Lisää kuvia rakentamisesta löydät galleriasta.

Mari 1Mari Hytönen, hankesihteeri

JanneJanne, projektinjohtaja